12.1.17

Still light tunic

Aloitin neulomaan Still lightia lauantaina ja tähän asti olen nyt päässyt. Neulon tätä Smc Fine woolista 3.5 puikoilla. Teen S-koon ohjeella, koska fine wool on ohuempaa, kuin dropsin alpaca, jolle ohje on tehty. Osallistun tällä sekä Tuin kutomon To boldly go where you have not gone before -Kaliin sekä Koukuttajan Neulo itselle -Kaliin. Tuin kutomon Kalin ideana on kokeilla jotain uutta, esimerkiksi uutta lankaa, tekniikkaa tai vaikka kieltä, kuten minä teen. En ole aikaisemmin neulonut englanninkielisellä ohjeella, ruotsin kielisellä kylläkin. Koukuttajan kalin idean näkeekin jo sen nimestä:)

Kuvat ovat vähän hämäriä, kun kuvasin näitä eilen illalla, koska en olisi ehtinyt ottaa niitä tänään koulun jälkeen. Mulla oli siis tänään lukiopäivä niin kuin aina torstaisin ja perjantaisin, alkuviikot olen sitten amiksella. Enää ei ole pitkä aika ensimmäiseen työssäoppimiseen, joka alkaa maaliskuun puolessa välissä. Mulla on tänä keväänä kaksi työssäoppimista, joista ensimmäinen on päiväkodissa. Odotan työssäoppimisia innolla, tänään kuitenkin huomasin, että mulla on tunteja lukiolla myös työssäoppimisjakson aikana. Eiköhän sekin jotenkin järjesty, lukion tunneilta kun ei oikein voisi olla pois.

Mutta takaisin siihen Still lightiin..,





Työ asustaa asusti tässä 7.luokalla tekemässäni pussissa silloin, kun se vielä sinne mahtui.

Mitä muuten tykkäät siitä, että kirjoittelen tänne myös vähän muitakin juttuja käsitöiden lisäksi?

5.1.17

Nyt se on valmis!

Sain vihdoin valmiiksi viime vuonna (vai oliko se peräti 2015?) aloittamani paidan, jota esittelinkin jo keskeneräisenä joulukalenterin 9. luukussa.
Silloin olin neulonut tähän pitkän joustinneulekauluksen, joka ei sitten toiminutkaan vaan koko kaulus meni purkuun. Tein tilalle muutaman kerroksen joustinneuletta, jotta reuna ei rullautuisi. Neuloin myös muutaman lyhennetynkerroksen, jotta sain niskan resorista tarpeeksi korkean ilman, että kaulun nousisi edestä hassunnäköisesti. Sain paidan valmiiksi tiistaina, kostutin sitä vähän ja levitin sen yöksi kuivumaan. En kastellut paitaa kokoaan, koska ajattelin, että näin talvella sen kuivumisessa kestäisi ikuisuus.




                   Lanka: Gjestalin Maija (85% villaa ja 15% polyamidiä, harmaa ja sinapinkeltainen
                   Ohje: Dropsin Orange crush, vähän muunneltuna
                   Puikot: 5 ja 4.5




Käytiin eilen siskon kanssa ulkona kuvaamassa tää, ja täytyy sanoa, että oli aika viileä kuvaussää, pakkasta taisi olla -18. Ei se nyt niin paljoa ole, mutta täällä on ollut parin viikon ajan pari astetta plussaa niin on ehtinyt jo tottua siihen lämpimään säähän. Onneksi oli tämä paita lämmittämässä.

Tykkään tästä langasta tosi paljon, vaikka en sitä alun perin paitaa varten ostanutkaan. Vaikka langassa on enemmän villaa, kuin esim. 7-veljeksessä on tämä mun mielestä pehmeämmän tuntuista, eikä kutita. Tykkään tuossa harmaassa erityisesti siitä että neulepinta on `eläväistä`, hankala kuvailla, mutta tarkoitan siis sitä, että toisessa kohtaa on tummempaa ja toisessa vaaleampaa harmaata.


Kävin eilen myös kampaajalla leikkauttamassa hiuksiani lyhyemmiksi, vähän reilu 10cm näistä lähti, mutta nyt ne näyttää paljon paksummilta ja terveemmiltä.


Nyt ne on myös suorat (parin päivän ajan), kun ne kuivattiin kampaajalla. Mulla on siis oikeasti luonnonkiharat hiukset. Pari vuotta sitten en vielä tykännyt niistä, mutta nyt tykkään. Onhan niissäkin tietysti huonoja puolia, mutta niin on suorissakin hiuksissa.