11.12.16

11. Luukku

Lainasin kirjastosta Arnen ja Carlosin joulupallo -kirjan. Kirjassa on perusohjeen lisäksi 55 erilaista kirjoneulemallia. Olen katsonut myös heidän haastattelunsa Novitan YouTube kanavalta. Haastattelu on kahdessa osassa.
1. osa: https://www.youtube.com/watch?v=52u710fcp34
2. osa: https://www.youtube.com/watch?v=H3Ykf8_UcPg


Nämä pallot roikkuvat nyt meidän keittiön ikkunassa ja ensimmäisessä luukussa esittelemäni joulukellot olohuoneen ikkunassa.


Pallojen ohje on yksinkertainen ja aluksi voi neuloa yksivärisen pallon ja vasta sitten kokeilla kirjoneulemalleja. Valitsin ensimmäiseksi malliksi kreikkalaisen ristin, koska se on mielestäni kivannäköinen eikä mallissa ole pitkiä langanjuoksuja.


Kirjassa ei ole raidallista palloa, mutta halusin kokeilla sellaistakin


Tämä on samanlainen kuin ensimmäinenkin pallo, mutta valkoisen tilalla on sininen. Tämä on musta ehkä jopa kivempi kuin tuo punavalkoinen.


Neljänneksi malliksi valitsin joulukellon.


10.12.16

10. Luukku

Ja kun viime postauksessa kerroin keskeneräisistä töistä, niin tässä postauksessa kerron töistä, jotka haluaisin tehdä.
Ensimmäisenä ovat nämä kaksi kerää teeteen aarnia, jotka ovat tulevan joululahjan kaupanpäällinen. Lahja itse tipahtaa postilaatikkoon ensimmäisen kerran tammikuussa. Lupasin mummille olla sitten tammikuussa oikeen yllättynyt, kun ensimmäinen lehti tipahtaa postilaatikkoon, kauhea mikä yllätys kun on itse saanut valita kaupanpäällisetkin:D


Näistä langoista tulee todennäköisesti pipo. Mietin ensin lapasia, mutta sitten totesin neuloneeni lähiaikoina aika monet lapaset, ja että en sellaisia välttämättä tarvitse. Varmaan joku raitapipo tai sitten jotain tosi helppoa kirjoneuletta.

Seuraavana on nämä kaksi vyyhtiä kudetta, jotka ostin messuilta, tai eiväthän nämä enää mitään vyyhtejä ole, kun kerin ne heti seuraavana päivänä, Olivat muuten aika solmussa, sen takia olivat varmaan niin edullisiakin:)
Suunnittelin näistä ensin lattiatyynyä tai mattoa, mutta nyt kirjoittaessa tuli mieleen, että sellainen suuri käsityökorikin voisi olla kiva.
...muita ideoita?


Myös Veera Välimäen Still light tunika olisi kiva neuloa tai mulle se varmaan kävis ihan mekosta, kun oon niin lyhyt.
Voisin toteuttaa sen messuilta ostamastani schachenmayrin fine woolista. Nämä neljä kerää eivät kyllä riitä kokonaiseen mekkoon. Täytyy ostaa lisää varmaan pari kerää, koska fine wool on ohuempaa kuin dropsin alpakka, jolle ohje on tehty.


9.12.16

9. Luukku

9. luukusta paljastuu keskeneräisiä töitä. Tässä ei todellakaan ole kaikki, vain pieni osa. Minulla on paha tapa aina aloittaa uusia projekteja, mutta sitten ne jäävät kesken, kun tulee joku ongelma. Ja niitä ongelmia tulee aika usein, koska käytän harvoin ohjetta, ja jos käytän ei minulla yleensä ole ohjeeseen sopivaa lankaa vaan aina pitää soveltaa.

Tämä hame on näkynyt jo yhdessä aikaisemmista kalenteriluukuista. Mutta niinhän siinä sitten kävi, että se päätyi purkuun, kun sovitin sitä ensimmäisen kerran päälleni. Hame oli liian vartalon myötäinen, ja halusin enemmän laskeutuvan helman. Virkattu vyötärökaitale sentään oli sopiva, niin ei tarvinnut purkaa kuin tuo helma-osuus
Lisäsin silmukoita ja nyt näyttää paljon paremmalta. Nyt neulon vielä vähän matkaa valkoisella ja sitten todennäköisesti virkkaan reunaan samanlaisen pitsin, kuin tässä topissa. Purkamisen yhteydessä vaihdoin myös puikot, 0.5 kokoa suurempiin nyt neulon siis 4.5mm puikoilla.




Tämän valepalmikkopaidan aloitin joskus kesällä ja se on melkein valmis. Koska tämäkin on oma sovellus jostain ohjeesta jonka nimeä en enää muista, niin hihat ovat vähän liian lyhyet samoin pääntien resori. Nämä kaksi asiaa kun korjaisi ja päättelisi langat niin tämäkin pääsisi käyttöön.




Vielä toinen paita. Tämän aloitin jo viime vuoden puolella tällä dropsin ohjeella. Paita on neulottu ylhäältä alas. Sitten on poimittu silmukat pääntien reunasta ja jatkettu 2o 2n joustinta. Tämän neulominen jäi kesken, kun en ollut ihan varma onko tuo kaulus mun makuun jo liian pitkä vai päättelisinkö sen vain nyt?



Sininen lanka on vain merkkinä siitä kumpi on etupuoli

Katsotaan nyt josko joku näistä valmistuisi tämän vuoden puolella:)

8.12.16

8. Luukku

Tänä syksynä olen opetellut käyttämään ravelrya paremmin. Olen liittynyt sinne muistaakseni viime vuonna, mutta vasta blogin perustamisen jälkeen aloin käyttää sitä enemmän. Neulepodcastien seuraaminen on vienyt minua myös entistä useammin ravelryyn. Yritän muistaa lisäillä omia projektejanikin sinne aina silloin tällöin. Usein tulee tehtyä niin, että lisään useamman projekti kerralla. Mun ravelrykäyttäjä on MadeByEmilia, tämä pipo löytyy mun ravelry projekteista nimellä ´epämääräinen´.



Epämääräinen -pipo:
Loin 92 silmukkaa ja neuloin 13 kerrosta 2o 2n joustinta.
Jatkoin neulomalla valepatenttia, eli joka toinen kerros neuloin 1o 1n ja joka toisen kerroksen kaikki silmukat oikein.
Kavennukset tein samalla tavalla kuin aikaisemmissakin pipoissa, neuloin 2o yhteen kunnes silmukoita oli tarpeeksi vähän.




7.12.16

7. Luukku

Leivottiin eilen pipareita niin kuin meillä on tapana tehdä itsenäisyyspäivänä.
Ensimmäinen pellillinen oli uunissa vähän turhan kauan.., mutta parempi ylikypsä kuin raaka vai mitä?




Toinen pellillinen ei mennyt kyllä yhtään sen paremmin:D


Porot paloivat poroiksi...


Saatiin me sitten ihan onnistuneitakin pipareita:)


Vielä muutamia erikoispipareita


Idea näihin lapaspipareihin on Hupsistarallaa -blogin viime vuoden joulukalenterista.




Tämän postauksen kuvat on otettu äitin kameralla ja huomasin, että näihin tuli jostain syystä tuo päivämäärä alareunaan.



Tähän urakkaan meni jo sen verran aikaa, että koristelu jää toiselle päivälle. Kaikkia pipareita ei kyllä koristella, mutta ainakin nuo vähän spesiaalimmat tapaukset saavat koristeet ylleen jonain päivänä.
Laitan tänne kyllä kuvia sitten kun saadaan koristeltua:)

6.12.16

6. Luukku

Aloitin tämän piirakkapipon jo elokuussa, mutta sen neulominen jäi sitten jonkun toisen työn takia kesken ja tein sen valmiiksi vasta syyskuussa.
Kirjoitan ohjeen tänne, ainakin itselleni muistiin:)

                                                                   Piirakkapipo:
Aloitin luomalla 92 silmukkaa ja neuloin niillä 10 cm joustinneuletta.
Neuliin yhden kerroksen ainaoikeaa enne kuin aloitin kuvion neulomisen.
Kuvion ohje on tästä novita sukkaohjeesta, mutta kopioin sen vielä tähän alle.

23 silmukan mallikerta:

1. krs: 5 n, 6 o, lk, 1 o, lk, 6 o, 5 n.

2. krs: 4 n, 2 o yhteen, 5 o, lk, 3 o, lk, 5 o, tee ylivetokavennus (= nosta 1 s neulomatta, neulo 1 s ja vedä nostettu s neulotun yli), 4 n.

3. krs: 3 n, 2 o yhteen, 5 o, lk, 5 o, lk, 5 o, tee ylivetokavennus, 3 n.

4. krs:  2 n, 2 o yhteen, 5 o, lk, 7 o, lk, 5 o, tee ylivetokavennus, 2 n.

5. krs:  1 n, 2 o yhteen, 5 o, lk 9 o, lk, 5 o, tee ylivetokavennus, 1 n.

6. krs: 2 o yhteen, 21 o, tee ylivetokavennus.
Toista kerroksia 1.-6.

Kun pipo oli mielestäni sopivan pituinen kavensin neulomalla 2o yhteen kunnes silmukoita oli tarpeeksi vähän. Tein vielä tupsun ja ompelin sen kiinni.








Hyvää itsenäisyyspäivää!

5.12.16

5. Luukku

Kävimme mummin kanssa marraskuussa Tampereen kädentaitomessuilla.
Ostin siellä kaupunkilangan pisteeltä heidän hyvän messutarjouksensa houkuttelemana 3 kerää Rautatie -nimistä sukkalankaa, yhden jokaisessa värissä eli mustan, valkoisen ja vaalean ruskean.
Vaalean ruskeasta ja harmaasta syntyi sukat heti messujen jälkeen.
Loin 64 silmukkaa ja neuloin 12 kerrosta 1o, 1n resoria. Sitten jatkoin neuloen kahden kerroksen raitaa. Kantapäät, kärjet ja alun joustinneuleen tein vaalean ruskealla. Ihan perussukat siis.













Ja kuten kuvasta näkyy ei lankoja ollut vielä päätelty ennen kuvaamista:)


Tykkään tosi paljon tästä väriyhdistelmästä ja langoista. Aion kyllä neuloa kaupunkilangan langoista jatkossakin. Vielä en tosin tiedä mitä teen noista puolikkaista keristä, jotka jäi sukista tai siitä yhdestä mustasta kerästä.