6.7.18

Dre neuletakki

Dre -takki on Missä neuloimme kerran blogin Neulistin, eli Anna Johannan suunnittelema ihana takki, jota testineuloin alkukesän aikana.
Sopivaa sport -vahvuista lankaa etsin jonkun aikaa ja päädyin Dropsin Alpacaan. Olin suunnitellut väriksi todella vaalean harmaan, sillä halusin vaaleamman neuletakin, mutta valkoista en kuitenkaan uskaltanut tehdä, se kun olisi näyttänyt harmaalta muutaman käyttökerran jälkeen vähintäänkin hihansuista. Kuten arvata saattaa ei sitä vaaleinta harmaata ollut kaupassa tarpeeksi ja päädyin ottamaan niistä kaikista harmaista sen seuraavaksi vaaleimman. Väri on kuitenkin mieleinen, vaikka ei olekaan alkuperäisen suunnitelmani mukainen.

Ps. osaan kuvista on ikuistettu myös muutamia sadepisaroita, joita alkoi tipahdella taivaalta kuvauksen aikana melko tiuhaan tahtiin.




Ohje: Dre by Anna Johanna
Lanka: Drops Alpaca värissä 0501
Puikot: 3,75mm
Menekki: hieman alle 5,5 kerää eli noin 290g


Takki on malliltaan perusneuletakki, mutta pienellä twistillä ja kauniilla yksityiskohdilla.
Erityisesti tykkäsin tavasta, jolla taskut neulottiin ja tulen varmasti käyttämään sitä jatkossa. Molempien sivujen valesaumat jäivät omassa takissani melko kireiksi, mutta kastelu ja pingoitus auttoivat kyllä. Uskoisin, että syynä on käsialani, sekä valitsemani langan yhdistelmä, Alpaca kun on dropsin omilla sivuilla sport -vahvuista, mutta ravelryn mielestä fingeringiä. Taas tuli siis todettua kuinka tärkeää on oikea tiheys.
Kaikesta huolimatta olen kuitenkin takkiin erittäin tyytyväinen ja se pääseekin varmasti käyttöön viimeistään syksyllä. Mutta Suomen kesä kun nyt on mitä on saattaa neuletakkia hyvinkin tarvita, onneksi alpakka lämmittää:) 



















3 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!