8.10.17

Hiplee

Pääsin testineulomaan toistakin ohjetta lyhyen ajan sisään. Mutta sillä erotuksella, että tämän kertainen testineulonta oli salainen. Halusin testineulomaan juuri tätä paitaa, koska tämä on erilainen verrattuna aikaisemmin neulomiini paitoihin, enkä tietenkään voinut vastustaa noita ylipitkiä hihoja:)
Ohje on Missä neuloimme kerran -blogista tutun Neulistin käsialaa, kuten edellinenkin testineuleeni.




Paita on kauttaaltaan kierrettyä joustinta, joka tuo neuleeseen kivan pinnan. Se oli myös paksumpien puikkojen ansiosta nopeaa neulottavaa. Hauskoina yksityiskohtina on lisäysten ja kavennusten paikoilla leikittely sekä hieman pidempi takahelma. Ohjeessa paita on tehty yksivärisenä, mutta halusin käyttää vaaleanroosaa jämälankaa pois koreista ja päädyin tekemään paidasta kaksi värisen. Värien suhteen suunnitelma ehti muuttua neuloessa moneen kertaan, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen, sillä värit sopivat hyvin yhteen.




Tämän paidan kohdalla pingotus oli kyllä erityisen suuressa ja tärkeässä roolissa. Sillä valmista neulettani katsellessa muistutti se minusta enemmän pitkää ja kapeaa pötkylää, kuin paitaa, joustinneuleen vetäessä sitä kasaan. Pingottaessa asia kuitenkin korjautui ja yllätyin siitä kuinka paljon paita kasteltuna venyi.


                                             Lanka: Gjestal Maija, harmaana ja vaaleanroosana
                                             Menekki: n.8 ja puoli kerää
                                             Puikot: 4,5 ja 5mm
                                             Ohje: Hiplee












6 kommenttia:

  1. Niin kaunis! ❤️ Toimii muuten ihan tosi hyvin nuo väriblokit tässä mallissa. Kiitos taas testaamisesta!

    VastaaPoista
  2. Ihana! Menikö tämän tekemiseen paljon aikaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Paidan tekemiseen ei kulunut kovin kauaa, mutta neuloin välissä muitakin töitä.

      Poista
  3. Aivan ihana! Ja on muuten kiva kaksivärisenäkin. Mun loputon to do lista vaan kasvaa kasvamistaan... ;D Onneksi tätä ohjetta ei julkaista vielä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!