17.12.16

17. Luukku

Neuloin tämän mekon kaksi tai kolme vuotta sitten, enkä ole tainnut käyttää sitä kertaakaan.
En ole myöskään esitellyt sitä täällä blogissa, mikä on kyllä outoa, sillä mekosta tuli oikeasti todella hieno. Joitain pieniä mokia siinä tietysti on , mutta siihen nähden, että olen neulonut sen 13 tai 14 vuotiaana on se mielestäni tosi hieno.
Vähän mummin apua siinä kyllä tarvittiin, varsinkin tuon pitsikuvion kanssa, mutta valmista tuli virheistä huolimatta, ja haitanneeko nuo muutamat virheet, kun muut eivät niitä huomaa.

Muutin ohjetta sen verran, että neuloin sen suljettuna kainaloihin asti. Ohjeessa käskettiin muistaakseni neuloa tasona ja ommella kappaleet sitten lopussa yhteen. Päätin kuitenkin neuloa suljettuna, koska en ole hyvä ompelemaan, enkä tykkää yhtään siitä lopun leikkaa, liimaa, askartele -vaiheesta, jolla kootaan kaikki kappaleet yhteen.+ ei tullut turhia saumoja mekkoon, mikä on aina hyvä.






Ohje on Novitan lehdestä, jonka numeroa en tietysti ole kirjoittanut ylös, mutta jos en aivan väärin muista niin se oli jossain syksy lehdessä 2012-2014. Täytyy varmaan käydä kirjastossa selailemassa lehtiä ja etsiä mitä numero se mahtoi olla.
Lanka on novitan rose mohairia, tarkkaa menekkiä en muista, mutta muistan ihmetelleeni sitä, kuinka vähän lankaa tähän kului. Olisiko ollut noin 3 kerää?





5 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!